tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tortillakeitto

Eilisistä tortillan jämistä syntyi aivan mahtava tortillakeitto! Keitto on paksua, enemmänkin muhennosmaista ja sen juju ovat ihanat päälliset. Loistava hävikkiherkku, koska keittoon voi upottaa vaikka mitä aiempien aterioiden vihanneksia, esimerkiksi pavut sopisivat tähän loistavasti.


  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl ketsuppia
  • 2-3 dl vettä
  • 1 prk maissia
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • ½ -1 chili
  • iso kourallinen soijasuikaleita, kasvisliemikuutio + kiehuvaa vettä
  • 1 iso tai 2 pientä tortillaa (täysjyvä tai maissi)
  • tacomaustetta, suolaa, pippuria

Päälliset

  • 1 avokado
  • creme fraichea (noin lusikallinen per syöjä)
  • ½ punasipuli
  • ½ ruukkua korianteria
  • limelohkoja

Kiehauta vettä ja kaada se soijasuikaleiden päälle. Murustele sekaan liemikuutio ja jätä muhimaan. Pilko sipulit ja murskaa valkosipulit ja paista niitä kattilassa keskilämmöllä. Pilko chili ja heitä joukkoon. Kun sipulit ovat pehmeitä kaada tomaattimurska sekaan, huuhtele purkki noin 2 desillä vettä ja heitä sekaan. Lisään vielä pyree ja ketsuppi. Anna porista matalalla lämmöllä sen aikaa kun paistat soijasuikaleet. Valuta suikaleista ylimääräinen liemi keittoon ja paista öljyssä ruskeiksi. Mausta tacomausteella (tai esim. ripauksella paprikaa ja juustokuminaa). Kaada soijasuikaleet ja maissi keittoon. Pilko tortillalettu suikaleiksi ja silppua päällisiä varten korianteri, sipuli, limet ja avokado. Itse tein päälle vielä lisäksi pieniä nachoja kuumentamalla öljyllä siveltyjä tortillapalasia mikrossa. Lisää tortillasuikaleet keittoon hetki ennen tarjoilua niin että ne ovat pehmeitä mutta eivät mössääntyneitä. Mausta keitto suolalla ja pippurilla sekä tacomausteella. Koristele päällisillä ja herkuttele!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti